Broadway Finland Oy syntyi kun tapahtumatekniikan toimialan kaksi kokenutta toimijaa Starlike Light & Sound design Oy ja Sound Brothers Oy yhdistivät voimansa. Yhtiöiden historia ulottuu vuosiin 1986 ja 1989. Kokemusta on siis karttunut monenlaisista tapahtumista ja teknisistä toteutuksista.
Broadway Finland Oy on äänentoisto- ja valaistusalan yritys, joka on erikoistunut yksilöllisten audiovisuaalisten ratkaisujen tuottamiseen yrityksille ja yhteisöille
Tuotamme tapahtumia, jotka palvelevat asiakkaittemme tavoitteita. Meille jokainen asiakas on yksilö - myös jokainen tilaisuus rakennetaan sen mukaisesti. Onnistuakseen tapahtuma vaatii aina huolellista suunnittelua. Siksi uhraamme aikaa etukäteissuunnitteluun. Tutustumalla asiakkaittemme erityistarpeisiin osaamme palvella heitä myös jatkossa. Panostamme palvelujemme kehittämiseen pitkäjänteisesti, asiakkaan toiveet ja palaute ovatkin meille ensiarvoisen tärkeitä.
Käytettävissä olevan tilan muoto ja koko, osallistujien lukumäärä, esitettävä ohjelma sekä muut tilaisuuden yksityiskohdat vaikuttavat siihen, millaisilla laitteilla tilaisuus on parhaiten toteutettavissa. Suuri ei aina ole kaunista, tarkoituksenmukaista tai hyvän lopputuloksen tae siksi huolellinen suunnittelu ja asiakkaan kuuntelu ovatkin ensiarvoisen tärkeitä.
Toimintamme ohjenuorana on tapahtumatoteutus laadukkain välinein, palvelualttiilla ja ammattitaitoisella henkilökunnalla. Valtakunnallisena toimijana voimme palvella asiakkaitamme kaikissa heidän tarpeissaan. Starlike Light & Sound design Oy:n ja Sound Brothers Oy:n yhdistymien mahdollistaa entistä paremmat edellytykset toiminnan kehittämiselle ja menestyksekkäälle hoitamiselle.
Toimintaamme voisi kuvata alla olevalla tavalla:
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||